Kävelin tänään ensimmäistä kertaa koko kesässä ilman kenkiä. Tosin tää kävely tapahtu tulikuumalla asfaltilla eikä metsänvihreällä ruoholla niinku sen oikeasti kai kuuluis tapahtua. Se asfaltti poltti mun jalat miltei rakoille mut silti mä vaan kävelin ja kävelin eikä mun mielessä edes käyny kenkien laittaminen jalkaa. En mä edes tuntenu sitä kipua, halusinpa vaan jättää kaiken taakse. Must tuntu et mä voisin kävellä loputtomiin, yksin, ja pelkästään ajatella.

Tosiasiahan on et mä olen jo kauan halunnu jättää tän paskamestan ja häipyä. Ihan mihin tahansa. Tosin sen paikan mihin mä menisin pitäis olla vähintään 100 000 ihmisen asuttama. Mä haluan asua siellä missä on ihmisiä. Paljon, tai vähintään keskiverroin ihmisiä. Se on mun ainut vaatimus. Mä voisin viettää päiviä ja vaan katella ihmisiä ikkunasta. Mieluiten mä kyllä istuisin vaikka puistonpenkillä ja kattelisin. Mut ikkunakin käy. Mä haluan olla joka hetki tietoinen siitä et mun ympärillä tapahtuu. Mulle itselle ei välttämättä tarvii tapahtua mitään mut kunhan mä vaan tiedän et kun mä astun ovesta ulos ni mä nään liikettä.

Tiedä siitä mistä toi mun ihmis- pakkomielle (siks mä sitä nimitän) on tullu.. Mä muistan vaan sen et jo lapsena mun oli vaikee lähtä mistään pois ja jättää asioita taakse. Mä inhosin sitä. Mä itkin ku mun piti lähtä mummilasta pois. Mä itkin ku mä olin siellä mummilla ja mummin piti lähtä töihin. Mä vaan yksinkertasesti inhosin lähtemistä ja asioiden loppumista.

.. ja toi kyllä on ajankohtasta vieläkin :D Tosin en mä mummilasta lähtöä enää itke ;P

Nyt vois kyllä siirtyä mukavempiin aiheisiin. Vois kertoilla vaikka tosta säästä =) Sehän on ollu aivan loistava tänään! Aurinko on paistanu miltei koko ajan ja toi tuuli on ihana. Mä rakastan lämmintä tuulta. Kesätuulta. Tosin mulle käy myös syystuuli. Ja kevättuuli. Ja voitteko muka sanoa että talvitullessa on jotakin vikaa? En usko.

Mua käy hieman naurattamaan tää mun blogeilu ku musta tuntuu ettei tätä lue kukaan, ja silti mä kertoilen asioita ihan kuin mulla ois suurinkin lukijakunta =) Heh, no mutta omaksi iloksihan tässä suurimmaksi osaksi kirjottaa.. Mutta jos joku immeinen on mun sepostuksia tähän asti lukea ni sit vois kyllä ilmotella itsestään ;>

Nähdäänpä taas pian! -pipsa kuittaa

Hei vaan kaikille teille jotka olette eksyneet mun blogiin! Tää on mun ensimmäisistä ensimmäisin kirjotus ensimmäisistä ensimmäiseen blogipaikkaan. Hahaa huisia =) Vähä tuntuu kyl sille et tää kirjottaminen ei iha viel lähe ku tuli herättyä ennen kaheksaa (näin unta et mun selkään putos kyykäärme. Vähemmästäki havahtuis hereille!) ja nukkumaa menin siinä kahentoistä jälkee.

Noo mutta eiköhän tääki päivä täst kohta lähe käyntiin, aurinko paistaa ja muuta mukavaa =) Hauskaa päivää vaan kaikille, ens kerralla lupaan tarinoida tänne enemmän ;P